"Aloitimme syksyllä 2018 pt-treenit Heidin kanssa. Hän räätälöi jokaisen tunnin toivomustemme mukaiseksi. Treenattiin kovaa, mutta kehoamme kuunnellen ja joka tunti ylitimme itsemme. Opimme myös monia uusia liikkeitä ja tapoja treenata lihaskuntoa. Olemme erittäin tyytyväisiä tuloksiin, mutta kaikista tärkeintä on se, että meillä oli hauskaa. Kiitos Heidi!"
nainen 27v. & Nainen 35v.
Duovalmennus
"Heidi on mahtavan persoonan lisäksi oikea ammattilainen. 🤩 Kuuntelee asiakkaan toiveita ja muokkaa ohjelmia tarpeiden mukaan. Voin suositella Heidiä niin yksilö- kuin ryhmävalmennukseen. 😊"
Tiina
yksilövalmennus & Pienryhmävalmennus
"Minulla on pitkä painonpudotus historia teini-iästä asti. Päätin hakeutua valmennukseen, sillä en enää itse tiennyt kuinka painoa saisi pudotettua alas ilman kitudieettejä tai pakonomaista treenaamista. Heidin valmennuksessa olen viimein oppinut löytämään tasapainon ravinnon ja treenin välillä. Enää en treenaa painonpudotus edellä vaan keskityn tekemään sitä mistä pidän. Nyt harrastan aktiivisesti uintia ja Heidi on suunnittelut salitreenit uintia tukevaksi. Yhteiset treenit Heidin kanssa ovat aina hauskoja, erilaisia ja haastavia. 🙂 Parasta on myös se että ruokailu on muuttunut tasapainoiseksi ja sallivaksi. Heidin ohjeilla ruokailu on monipuolista ja helposti toteutettavaa ja myös herkut ovat sallittuja. Yhteistyömme jatkuu edelleen ja olen tähän mennessä positiivisesti yllättynyt siitä kuinka kunto on kehittynyt, keho on muokkautunut ja itsetunto on kasvanut! Olen todella iloinen siitä että löysin Heidin valmentajakseni!"
Emilia
yksilövalmennus
"Jos kaikki valmentajat olis näin huumorintajuisia, niin täähän olis pirun helppoa. Hauskojen ohjausten ohessa olen saanut parannettua lihaskuntoani huimasti."
Mies 30v.
yksilövalmennus
"Yksin en saa millään varattua aikaa liikkumiseen, joten olen saanut valmennuksesta suuren avun liikunnan harrastamiseen. Viikottaiset treenit jää usein ainoaksi liikunnaksi, mutta parasta on, ettei Heidi painosta tai syyllistä tästä."
Nainen 31v.
yksilövalmennus
"Heidi Klinga on todella ammattitaitoinen personal trainer, joka panee
itsensä likoon, ja tekee töitä asiakkaan tilanteen selvittämiseksi ja
tälle sopivan harjoitteluohjelman laatimiseksi. Huumorintajuisen Heidin
johdolla treenaaminen on aina ollut kivaa, vaikka välillä joutuu
kannustetuksi mukavuusalueen ulkopuolelle."
Manne 48v, Sovellus-asiantuntija,
CSC - Tieteen tietotekniikan keskus
CSC - Tieteen tietotekniikan keskus
yksilövalmennus
"Syksyllä 2018 kehonkoostumusmittauksen tulokset pistivät miettimään omaa
kuntoa ja hankkimaan personal trainerin. Heidin avulla vuosien ”salilla
käyminen” on muuttunut todelliseksi treenaamiseksi. Treenien jälkeen
jäljellä on yleensä märkä
läntti lattiassa, koska hyvän meiningin ja kannustavan valmentajan
avulla itsestään saa kaiken irti joka kerta. Olen oppinut vajaan vuoden
kestäneen yhteistyön aikana valtavasti niin treenaamisesta kuin
ruokavalion merkityksestä. Salilla ei tarvitse enää olla
epävarma tekniikoista tai miettiä, mitähän seuraavaksi tekisi.
Vaihtuvat treeniohjelmat liikkuvuusharjoitteineen tehdään juuri minulle
sopiviksi tavoitteet, toiveet ja jäykkä toimistotyöläisen kroppa
huomioiden. Personal trainerin hankkiminen oli ehdottomasti
vuoden 2018 paras päätös!."
Maiju 29v.
Asiantuntija,
Lähitapiola
Asiantuntija,
Lähitapiola
yksilövalmennus
"Yhteistyömme alkoi jo kesällä 2015. Heidi on mahtava tsemppari ja kuuntelija sekä on koko ajan läsnä minun kokonaisvaltaisessa elämän muutoksessa. Heidi on aivan huippu valmentaja. Ammattitaitoinen, tsemppaava sekä osaa ottaa kokonaisvaltaisesti valmennettavan tavoitteet huomioon sekä miten niihin päästään💪🏻🤩"
Haiti 24v.
Yksilövalmennus
"Olen saanut suuren avun niska-hartiaseudun ongelmiini sekä ylipäätään kuntosaliharjoitteluun. Heidi opastaa ja perustelee aina, miksi jotain tehdään. Mielestäni se antaa suuren lisäarvon palveluille."
Mies 39v.
Yksilövalmennus